Valmistautumista kuumuuteen

Friikkiä miettiä samalla Italian auringolta suojautumista ja syksyn muotia. Nih, mansikoiden voimalla onnistunee.

Sain tänään Sokoksen verkkokaupan tilauksen (aurinkotuotteet omivat alessa), toimitus kesti kolme päivää! Tehokasta, vaikka itse verkkokaupan käytettävyydessä on toivomisen varaa.

Näillä selvitään Sardinian auringossa (after sun shampoo, after sun hoitoaine, aurinkosuojasuihke, 30 spf aurinkovoide, after sun lotion):

Ja näillä Suomen syksystä:

Samalla tilasin matkatäyttöpullot nesteille, ne kun unohtaa aina ostaa. Kyllä nyt on suojattu olo!

Paluu opiskeluaikoihin - Pyhiinvaellus Perugiaan

Kaikki lähti liikkeelle 2006 syyskuussa, kun tapasimme kielikurssilla Perugiassa. Siitä lähti rethet Firenzeen, Roomaan ja muualle Italiaan. Nyt on aika palata opiskeluaikoihin. Opiskeluajat Milanossa ja Torinossa eivät etenkään näin kesäaikana vedä puoleensa, mutta keski-Italia sitäkin enemmän. Ensimmäinen suunnittelusessio pidettiin jo keväällä, mutta nyt kokoonnuimme piknikille matkasuunnitelmia tekemään.

Vaikka piknikpäivä oli pilvinen, me olimme jo ihanaisessa Italiassa.

Koska helteellä kaipaa myös rannalle, päätimme yhdistää reissuumme lyhyen rantaloman Sardiniassa. Tarkoitus on todella palata opiskelijana Italiaan; budjetti on pieni, majoitukset hostelleissa ja kokeilemme myös sohvasurffausta!

 Tietenkin, reissu upgradetaan Rooman outleteissa ja hieman paremmassa hotelissa Roomassa. Kuusi viikkoa enää, sitten rinkat selkään ja menoksi!

Rooma kuten aina

Rooma oli entisellään. Varmaan Italian ainoa kaupunki, jossa hyvää ruokaa pitää etsiä toden teolla. Onnistuimme siinä kohtalaisen hyvin. Italian menoon pääsi hyvin mukaan heti, kun saavuimme Terminin asemalle, metrot olivat lakossa, joten kävelimme hotellille. Roomalaiset eivät ole kuuluisia ystävällisyydestään, eikä Rooman nähtävyydet lyhyist jonoistaan. Jotta Italiaan pääsee kunnolla sisälle, pitää päästä Rooman ulkopuolelle. Suunnitelma oli selkeä; Colosseum, Vatikaani, Espanjalaiset portaat, Trevin suihkulähde, Tivolin vesipuutarhat, paljon viiniä jokaisella aterialla, usein espressoa ja välipaloina proseccoa.

Colosseumilla en ollut aiemmin vieraillut sisällä saakka, joten ostimme opastetun sisäänpääsyyn, jolla päästiin samalla jonon ohitse. Ei ollut ihan niin loistavaa tasoa opas kuin hinnasta (25€/hlö) olisi voinut olettaa, mutta historia tuli selväksi ja puolentoista tunnin jonotus muuttui vartin odotteluksi.

Ihmisiä oli huhtikuussakin liikkeellä massoiksi saakka, Trevilla ja espanjalaisilla portailla sai tehdä kyynärpäätaktiikalla etenemistä, jotta sekaan mahtui.

Vatiikaaniin eksyimme iltasella vahingossa, kun otimme bussin väärään suuntaan. Vappupäivänä yritimme päästä katsomaan Sikstuksen kappelia, mutta vapun vuoksi pitivät sitä kiinni. Sen sijaan lähdimme Tivolin kaupunkiin.

Matkaseuralla alkoi jo usko loppua, kun matkustimme junalla tunnin verran keskelle vuoristoista seutua, ja ihan peruskaupungiltahan Tivoli näytti. Kunnes löysimme renessanssiajan vesipuutarhan, Villa d'Esten. Upeas entisöity puutarha, jossa oli kymmenittäin, ellei sadoittain suihkulähteitä. Tivolissa jouduimme hädissämme illallistamaan junaa odotellessa. Epätoivoisen menimme rautatieaseman vieressä olevaan pizzeriaan ja asennoiduimme saamaan kurjimman pizzakokemuksen ikinä. Mutta Italian ravintoloiden ulkonäkö yllättää. Perheitä upouusine mersuineen ja porscheineen odotti ravintolan aukeamista, uurimmalla osalla oli pöytävaraukset valmiina. Ja kyllä, söimme elämämme parhaat pitsat siellä! Ja voitte uskoa, olen jokusen pitsan ehtinyt Italiassa syödä. 

Trasteveressä on enemmän oikeaa italiailaista tunnelmaa! Ravintoloihin jonotetaan, mutta tehokkaasti. Kävimme Casetta di Trasteveressä, joka on sisustettu sisältä pieneksi piazzaksi. Ruoka oli uskomattomat halpaa (pitsa 4€, pääruuat n.7€) ja vielä uskomattomamman maukasta! Proseccoa ja viiniä kului aterian aikana! Pyykit olivat kuivamassa ravintolan katossa, mummokalsareista lähtien.

Hotelli Turner oli kaikessa prameudessaan jopa huvittava. Sisustus oli todella yliampuvan barokkinen, mutta huomasipa ainakin olevansa Italiassa, eikä todellakaan ketjuhotellissa. Hotellin aamiainen oli kuin Marie Antoinetten innoittama; pääasiassa aamiaisella tarjottiin suklaata, kakkuja, Nutellaa, nutellatäytteisiä croisantteja, erilaisia makeita torttuja.

Seuraavan kerran syyskuussa! Onneksi nähtäväää jää aina seuraavaan kertaan saakka. 

Blogille töitä! Vappu Roomassa ja lentojen hinnoitelupolitiikkaa

Pitkästä aikaa Tonttumondo pääsee taas hommiin! Lennot Roomaan on varattu, vappu Roomassa ei kuulosta yhtän huonolta (ellei sitten Italian työväestö nouse mieltään ilmaisemaan, se ei ole lomalaisen katseltavaa se).

No. Halusimme mahdollisimman halvat ja suorat lennot, parhaimpaan lentoaikaan, niin, että hintaan sisältyy kaikki. Käytännössä suoria reittejä Helsingistä Roomaan on vain Finnairilla ja Norwegianilla. Norwegian on yleisesti ottaen noin satasen kalliimpi kuin Finski. Laukuista maksetaan erikseen, hinnasta puuttuu sitä sun tätä härpäkettä. Viime kesäisen matkatavaraepisodin jälkeen päätin pyhästi, että en lennä halpiksilla missään nimessä, Finnair on hintansa väärti. Vaikka toki Finnair oli se, joka matkatavarat jätti Suomeen ja jouduin koko viikon reisaamaan ilman. Finski kuitenkin hoiti homman kotiin (matkatavaratkin tulivat viimeisenä lomapäivänä), aikaisti paluulentoa viikolla ilmaiseksi, maksoi kaikki vaatteet ja muut tykötarpeet, joita olin joutunut matkan aikana ostamaan ja pahoitteli päälle. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja luottamus säilyi. Pakostakin sitä miettii, miten jokin halpalentoyhtiö olisi vastaavassa tilanteessa toiminut..

Niin, lentojen hinnoittelupolitiikka ei ole yksinkertaisinta matematiikkaa. Finnairin lentohinnat muuttuivat kolmesti vartin sisällä, kun tein varausta. Normilennot olivat liian kalliita. Kirjauduin sisään kanta-asiakasohjelman kautta, yhden lennon hinnaksi tuli 190 euroa. Kuulostaa kohtuulliselta. Yritin varata kahta lentoa kanta-asiakasohjelman kautta. Lennon hinta per matkustaja nousi satasella. Aloitin alusta. Varasin molemmat lennot oman kanta-asiakastilini kautta. Oma lentoni maksoi lopulta 169 euroa (Finnair Plus -pisteet vähennettynä) ja toinen lento 232 euroa. Alunperin tuo 232 euroa oli yleinen hinta, mutta varauksen aikana hintaa nostettiin 270 euroon.

Huoh. Tämän hikisen ja stressaavan lentovarausurakan jälkeen onnistuimme saamaan suht ok hintaiset lennot, ja vieläpä samalle lennolle.

Jos ei jaksa vaivautua kaivelemaan ja kokeilemaan, maksaa helposti samasta lennossa 100-150 euroa enemmän. Välillä tämä lentojen hinnoittelupolitiikka tuntuu huijaukselta, välillä loistavasti viimeiseen saakka mietityltä bisnekseltä.

Seuraavaksi on vuorossa sama ruljanssi hotelliöiden kanssa. Sitä ennen keskityn vähäksi aikaa fiilistelemään Roomaa ja tulevaa vappua ja vuosipäiväämme siellä.

I < 3 milano (sarkasmitagi)

Istun Milanan Duomon kupeessa aperitiivilla ja yritän kaikkeni, jotta alkaisin edes vähän tykätä Milanosta. Olen yrittänyt sitä monesti. Ei näytä onnistuvan. Odotan puoli tuntia, että kukaan tulee kysymään, mitä hittoa kahvilassa teen. Kun vihdoin saan ylikalliin proseccon eteen kuivine snäkseineen (toistaiseksi en ole vielä löytänyt parempaa aperitivobuffeeta kuin mitä Torinossa on), alkaa lakaisukone jyllätä turistimassan joukossa.

Vieressäni istuu ensin ranskalainen perhe, sitten espanjalainen, sitten sudanilainen (tiedän, koska kysyin).  Autenttista italiaa.

Lähden summamutikassa etsimään ruokapaikkaa. Ostoskatu on täynnä turisteja, ja liikkeiden edessä olevat kivetykset täynnä miehiä. Heistä ei erota kuka on kerjäläinen ja kuka ei, muuta kuin mäkkärin pahvimukista, jonne voi heittää kolikon. Niin elämäänsä kyllästyneen, riutuneen ja väsyneen näköisiä ovat shoppailulla tainnutetut aviomiehet ja poikaystävät, jotka on jätetty parkkiin kauppojen ulkopuolelle.

Pienen kirkon portailla istuu mies tietokoneen kanssa. Hän on pappi, joka on unohtanut kirkon avaimet kotiin. Hänellä ei ole nettiä kotona, mutta kirkossa on. Ja hänen piti lukea sähköpostinsa. (Tiedän, koska kysyin. Ylimääräinen puheliaisuus johtunee joko nukutuista päiväunista, tai siitä, että juttuseurani poistui tänään).

Istun Castellon lähettyvillä olevassa ylihinnoitellussa ravintolassa (huono valinta), ja huvitun, kun naapuri ravintolan keittiöstä porhaltaa nelissäkymmenissä oleva tarjoilija potkulaudalla vuoronsa päätyttyä kotiin. Ihan pokkana. Vastaan miljoonanteen kertaan arvauksiin kansalaisuudestani; saksan, ruotsin, venäjän, puolan, sveitsin, tanskan ja kiinan (!)  jälkeen saattaa jo osua oikeaan. Gli occhi azzurri! Jepjep.

Minut eskorteeraa metropysäkille pari sinisistä silmistä kiinnostunutta poikaa, jotka ihmettelävät kuinka tyttö uskaltaa matkustaa yksin Italiaan. Tai ylipäätään olla yksin, missään. Huoh. Kerroin heille, että en pidä Milanosta. He kertoivat siinä tapauksessa muuttavansa Suomeen. 

Matkalla hotellille eksyin yhden kadun verran, törmäsin mm. huumediileriin ja huoriin. Muiden muassa. Torinossa asuessani kotini nurkalla myi itseään ihka-aito transu, hänen kanssaan olimme jo niin tuttuja, että moikkasimme. Hän ei esitellyt minulle vehjettään (tai vehkeitään, mitä sieltä ikinä sitten löytyisikään). Mutta tama vastaantullut kaveri esitteli. Kysyin (kuten jo pari kertaa aiemmin Italiassa vastaavassa tilanteessa), mitä mina tuolla. Hän sanoi sen olevan kaunis ja siksi katsomisen arvoinen. Niin. Voinko sanoa muuta kuin I <3 Milano?

Jos joku luulee, että Milano on muotitaloja, mallitoimistoja ja trendibaareja, elää aikamoisessa kuplassa. Milano on maahanmuuttajia, Café Eritreaa, Internet Indiaa, China Shopia, itsensäpaljastajia, onnenonkijoita, huumeita, huoria, likaa, epätoivoa, viimeinen mahdollisuus. Ylihinnoilteltua wanna beetä. 

Uusi juonenkäänne

Kirppusen Pikkuveli: Harmaa ja hieman sieluton yllättävä käänne käsikirjoituksessa. Välttämätön sisäänkirjoitettu kiintiömies tarinassa. (Miessivuosa)

Kirppusen pikkuveljen ratissa Malpsensassa.

R.I.P Pikku Kirppunen - sattumuksia liikenteessä

Kolmen Pontassievessä vietetyn yön jälkeen jatkoimme kohti Parmaa. Bolognan ajattelimme skipata. Niinhän me vielä tässä vaiheessa kuvittelimme. Ajoimme komeissa vuoristomaisemissa keskellä ei mitään, Matka taittui hitaasti mutta varmasti, autosradan kohdalle saakka pääsimme, kunnes. Poks. Poks. Molemmat oikean puolen renkaat puhkesivat. Meillähän ei ollut mitään tietoa, paitsi navigaattorin antamat koordinaatit sijainnistamme. Ja niiden avulla kukaan ei meitä löytänyt. Tien nimen tiesimme, mutta tie oli liian pitkä, jotta kukaan olisi jaksanut lähteä meitä siltä etsimään. Istuimme vammautuneessa pikku Kirppusessa ja odottelimme, kun Hertzillä mietitään, mistä he meidät löytävät.

            Yllättävän nopeasti saimme puhelun autokorjaamolta, avuksemme pysähtyi herrasmies, joka kertoi missä olemme. Pikku Kirppunen hinattiin tohtoriin ja me jäimme korjaamolle selvittelemään, miten pääsemme hakemaan uuden auton Bolognan lentokentältä.

            Taksilla tietysti. Taksikuski latasi Pikku Kirpusta matkatavarat (joita nyt sitten oli taas ihan liikaa, helpommalla olisi selvitty, jos rinkka ei olisi vieläkään tullut) omaan autoonsa. Me hyvästelimme PIkku Kirppusen haikein myelin. Seuraavassa hetkessä posotamme160 kilometriä tunnissa autsosradaa Pitkin kohti Bolognaa. Kuljettaja kertoilee tarinoita omasta ensimmäisestä autostaa, Fiat 500:sta, sinisestä sellaisesta. Suurimman osan matkasta hän on kääntyneenä takapenkille, paitsi silloin, kun vastaan tulee pikku-Fiateja, joita hän kääntyy osoittamaan: “Juuri tuollainen se oli!”.

Jenni taksissa matkalla uuden auton luo.

            Saavumme lentokentälle vauhdista pöllämystyneinä, Jenni lähtee kuljettajan kanssa pankkiautomaatille hakemaan rahaa. Hän nostaa rahat ja antaa 80 euroa tuolle patulle. Saavat hieman kummeksuvia ja paheksuvia katseita.

            Matka jatkuu Kirppusen pikkuveljen kanssa.