Firenze oli entisellään. Rakastattava aamutuimaan, kun turistimassat vasta vetävätpekoniaamiaisiaan hotelleissaan.
Popolin puutarha on parhaimmillaan toukokuussa, nyt kuivakka ja valju (tosin vierailin siellä jo kolmatta kertaa, joten ensihohtonsa se on minun silmissäni jo menettänyt), keväällä herkullinen ruusupuutarha posliinimuseon (entisen teehuoneen ) vieressä on puutarhan parhainta antia. Näkymät ruusupuutarhasta ovat parhainta Toscanaa; oliivipuita, laaksoja ja jokaisen kukkulan huipulla linna.
Kahvi on ylihintaista, tarjoilijat koppavia, hyväksyttävän tasoista ruokaa saa hakea. Mutta sitä löytyy.
Mutta silti ja ehkä juuri näistä syistä, Firenze on minun kaupunkini.
Japanilaiset ökyrikkaat pukeutuisivat pasta varpaisiin Luis Vuittoniin, jos liikkeessä ei olisi kolmen tuotteen kertaostosrajaa.
Piazzan kahvilassa prosecco nousi päähän nestehukassa – sen seurauksena ostin Moschinon huivin La Rinascentesta.
Ponte Vecchiolta jäi kultaa mukaan, netti maksaa euron tunnilta(tai intialaisittain heurun hunnilta).
MInä rikoin prosecco-lasin kaupungin kalleimmassa kahvilassa, juoksin käsi veressä vessaan ja sain kauhistuneet japanilaisrouvat entisäkin kalpeammiksi kauhusta. Tästä reissusta ei ihan selvitty kolhuitta.
Niin, ja hotellini oli jättänyt lapun edellisenä iltana, että matkatavarani saapuisivat vihdoin tämän aamupäivän aikana, vaihdan vaatteet ainakin kolmesti huomenna. Me olemme kiertäneet Pohjois-Italian kuudessa päivässä, mutta matkatavarat eivät ehtineet edes Gardalla kahdessa päivässä… Mainittakoon vielä, että Milanoon tavarat saapuivat jo saman päivän iltalennolla, kuin mitä itse Milanoon lensimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti